Avoimen linkkihakemiston Open Directoryn tulevaisuus on vaakalaudalla. Myös DMOZ-nimellä tunnettu ei-kaupallinen hakemisto on kärsinyt erittäin vakavasta palvelinongelmasta ja osa hakemiston tiedoista on lopullisesti menetetty. Linkkihakemiston tietoja on yritetty palauttaa vanhoista varmuuskopioista. Palvelua ei ole voitu päivittää lokakuun jälkeen, eikä palveluun voi tällä hetkellä ehdottaa uusia linkkejä.
Vielä ei ole tietoa siitä, milloin palvelu on jälleen toimintakunnossa. Palvelun omistavassa AOL:ssä on viime aikoina irtisanottu satoja työntekijöitä. Onkin epäselvää vaikuttavatko irtisanomiset myös tappiota tuottavaan Open Directoryyn. AOL on vähentänyt tukeaan Open Directorylle ja on täysin mahdollista että koko palvelu suljetaan. Osa Open Directoryä ylläpitävistä vapaaehtoisista haluaisi perustaa säätiön, joka jatkaisi hakemiston ylläpitoa ja kehittämistä.
Open Directory on maailman suurin linkkihakemisto, joka sisältää neljä miljoonaa linkkiä. Hakemistoa ylläpidetään täysin vapaaehtoisvoimin. Open Direcoryn hakemisto on vapaasti kenen tahansa käytettävissä ja monet hakupalvelut, kuten esimerkiksi Google, ovat käyttäneet sitä linkkihakemistonaan. Open Directory on viime vuosina menettänyt merkitystään käyttäjien siirtyessä yhä enemmän käyttämään hakusanoihin perustuvia hakukoneita.
Eniro rakentaa parhaillaan seuraavan sukupolven hakupalvelua. Kohtapuolin avataan uuden Eniro-hakupalvelun beetaversio. Uudessa palvelussa on paljon tuttua ja palvelussa käytetään viimeisintä tekniikkaa, kirjoittaa Eniro.se:stä vastaava Christer Pettersson Eniron blogissa.
Comments Off on Eniron uusi hakupalvelu avataan pian
|
Suomalaiset hakupalvelut ovat viime aikoina uudistuneet kovaa tahtia ja uusiakin on tullut markkinoille. Microsoft on avannut suomenkielisen Live Search -palvelunsa, Fonecta on uudistanut Www.fi:n ja Vihtori on uusin tulokas. Tein nopean vertailun näiden hakupalveluiden ja Googlen ja Eniro.fi:n välillä. Eniro käyttää Googlen hakuindeksiä, joten sitä kautta pitäisi periaatteessa saada samat hakutulokset kuin Googlesta.
Pikavertailussa hain tietenkin omalla nimelläni ja toiseksi hakusanaksi valitsin Suomi24:n, sillä tiesin minkälaisia hakutuloksia sillä nimellä tulisi löytyä. Hakukoneista löytyi näinkin suppealla vertailulla erittäin suuria eroja kattavuudessa ja hakutulosten relevanttiudessa.
Jatka lukemista aiheesta: Hakukoneet pikavertailussa
LiveSide analysoi miksi Microsoftin Live Search -hakupalvelu on menettänyt markkinaosuuksia Googlelle. Teorioita kehitykselle on:
- Liian suuret muutokset hakupalvelun käyttöliittymässä.
- Halvan oloinen ulkoasu.
- Puutteellinen markkinointi.
- Palvelun beetafiilis.
Itse uskon pikemminkin siihen, että Microsoftin hakupalvelussa hakutulokset eivät ole tarpeeksi laadukaita. Microsoft on jo vuosia rakentanut hakuindeksiään ja tavoitteena on ollut Googlen lyöminen. Tässä ei kuitenkaan ole onnistuttu. Markkinointi on ehkä ollut puutteellista, mutta on turha markkinoida palvelua jos se ei ole tarpeeksi hyvä.
Kun olen silloin tällöin tehnyt muutamia testihakuja, niin Google on aina antanut paremman hakutulossivun kuin Microsoftin palvelu. Käyttäjät ovat myös tottuneet menemään Googlen palveluun kun he hakevat jotain. Tätä tottumusta on erittäin vaikea muuttaa ellei Googlen kanssa kilpaileva hakupalvelu tarjoa jotain oleellisesti laadukkaampaa tai sellaista palvelua, mitä Googlella ei vielä ole.
Comments Off on Miksi Live-hakupalvelu menettää markkinaosuuksia?
|
Yahoo on avannut suomenkielisen version hakukoneestaan Yahoo! Suomi -nimellä. En ole sitä aiemmin huomannut, joten palvelu on varmasti ollut olemassa jo jonkin aikaa. Hakupalvelusta löytyy myös uutishaku, joka hakee suomalaisista uutispalveluista. Muutaman testihaun perusteella uutishaku tosin näyttää aika suppealta.
Myös www.yahoo.fi-osoite johtaa Yahoon suomenkieliseen palveluun. Osoite oli useita vuosia erään suomalaisen yrityksen hallinnassa. Palvelua ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan vielä käännetty, sillä yksityisyyden suojasta kertovalla sivulla osa teksteistä on vielä norjaksi tai tanskaksi.
Comments Off on Yahoo avasi suomenkielisen hakukoneen
|