Uusiin hommiin

6.12.2006 klo 18.43
Aihe: Nicklaskoski.fi

Työni Enirolla on nyt virallisesti päättynyt. Viimeiset viikot olen pitänyt lomaa. Aika on kulunut nopeasti ja sain jopa tehtyä jotain hyödyllistä kun laitoin kotisivuni uuteen uskoon.

Vastasin Suomi24:n toiminnasta viimeiset viisi vuotta. Olin mukana kuvioissa vuodesta 1999 sakka, jolloin Suomi24:n nimenä oli vielä Sirkus.com. Kun sain Suomi24:n vastuulleni 2002, niin koko henkilökunta oli irtisanottu ja olin ainoa jäljelle jäänyt työntekijä. Minulla oli kaksi tavoitetta. Toinen oli palvelun liikevaihdon kasvattaminen tietylle tasolle ja toinen oli Suomi24:n nosto kolmen suurimman sivuston joukkoon TNS:n saittilistalla.

Saavutimme molemmat tavoitteet alkuvaikeuksista huolimatta. Palvelu on kasvanut kovaa vauhtia ja työntekijöitäkin on jälleen toistakymmentä. Suomi24:ssä on nyt Suomen suosituimmat keskustelupalstat, chatit ja treffipalvelu. Suomi24:ssä riittää tekemistä vielä vuosiksi. Kun tavoitteet oli saavutettu, niin ajankohta tuntui sopivalta luovuttaa vetovastuu seuraavalle henkilölle. Itse halusin tehdä välillä jotain muuta ja oppia uusia asioita.

Moni on kysellyt mitä tulen jatkossa tekemään. Osa on arvuutellut mihin yritykseen siirryn, millä kirjaimella yrityksen nimi alkaa, vai menenkö ulkomaille. En ole ottanut näihin kysymyksiin juurikaan kantaa.

Olen kertonut että jatkan internetpalveluiden kehittämistä. Olen myös kertonut toimivani mielelläni pienemmässä firmassa. Olenkin joulukuun alussa aloittanut uudet hommat ja lähiaikoina selviää varmasti enemmän missä yrityksessä jatkossa toimin. Pieni vinkki: Toimin Turussa jatkossakin.

4 responses to “Uusiin hommiin”

  1. Asmo says:

    Ollaanpa sitä nyt salaperäisiä. Kerro jo! 😉

  2. Fanitusta ja respectiä Turun suuntaan,

    ei ole jäänyt huomaamatta varmaan keneltäkään alalla työskentelevältä, miten S24 on noussut.

    Minäkin odotan jännityksellä, mitä seuraavaksi. Toivottavasti jatkat sisällön puolella, etkä päädy konsulentiksi 🙂

    Toiveduuni alan kannalta olisi Turun Sanomat.

  3. Nana says:

    Tule kuulles tänne Fredalle 😉

  4. nico says:

    Tuli mieleen yksi pienempi alan yritys Turussa, mutta en paljasta arvauksiani…


Rakennuttajapalvelu Jemino aloitti

28.8.2013 klo 21.32
Aihe: Jemino

Omalla yritykselläni on uusi päätoimiala. Rakennuttajapalvelu Jemino Oy – Lohja, tarjoaa rakennuttamiseen liittyviä palveluita julkisella ja yksityisellä sektorilla. Jeminon rakennuttajakonsultti toimii rakennusprojektien johtotehtävissä ja hoitaa työmaavalvontaa. Yritys toimii pääkaupunkiseudulla ja läntisellä Uudellamaalla. Olemme usein mukana peruskorjaushankkeissa, mutta hoidamme myös uudisrakennuskohteita.

Puhekupla Comments Off on Rakennuttajapalvelu Jemino aloitti | Viesti

Byggherretjänst Jemino startade

28.8.2013 klo 21.30
Aihe: Jemino

Mitt eget företag har börjat på byggbranschen. Byggherretjänst Jemino Ab i Raseborg, erbjuder byggherretjänster för både den offentliga och den privata sektorn. Jeminos byggherrekonsult leder och övervakar små och stora byggprojekt. Företagets verksamhetsområde omfattar Helsingfors och västra Nyland. Vi är ofta med i renoveringsprojekt, men tar också hand om nybyggen.

Puhekupla Comments Off on Byggherretjänst Jemino startade | Viesti

Kauppalehti näyttää yritysten verkkotunnukset

22.10.2008 klo 9.08
Aihe: Hakukoneet

Kauppalehden uudesta yritystietopalvelusta löytyy myös yritysten rekisteröimät suomalaiset verkkotunnukset. Toiminnon avulla yritys voi katsoa mitä verkkotunnuksia kilpailija on rekisteröinyt ja onko yritykseltä tulossa uusia tuotelanseerauksia. Yritystietoalvelu on merkittävä lanseeraus Kauppalehdelle. Palvelu avattiin 15. syyskuuta ja sillä on jo noin 50 000 eri kävijää viikossa. Kauppalehden tavoitteena on kasvattaa kävijämäärää vielä paljon korkeammalle. Perinteisillä ammattilaisille suunnatuilla […]

Isompia kuvia uutissivuille

13.10.2008 klo 10.06
Aihe: Internet

Suomalaisilla uutissivustoilla valokuvien käyttö on pitkään ollut taka-alalla. Viime aikoina kuvien lukumäärä on ilahduttavasti runsastunut, mutta usein kuvat ovat kuitenkin pienikokoisia. Koska suomalaisilla sivustoilla ryhdytään rohkeasti käyttämään isoja kuvia? Olen jo useita vuosia ihaillut norjalaisen Dagbladet-uutissivuston kuvankäyttöä. Jo etusivulla pääjutun kuva on totuttua huomattavasti isompi ja varsinaisella artikkelisivulla kuva lävähtää esille melkein koko ruudun kokoisena […]

Starttiksen suosituimmat linkit

13.10.2008 klo 9.07
Aihe: Starttis

Katselin Starttiksen tilastoja ja erityisesti sivuston suosituimpia linkkejä. Niissä painottuvat erityisesti uutissivustot ja sähköpostipalvelut. Se ei sinänsä ole yllättävää, sillä kuuluvathan tämäntyyppiset palvelut netin käytetyimpiin. Starttiksen 20 suosituinta linkkiä viikolla 41 Ilta-Sanomat Iltalehti Ampparit Suomi24 Keskustelu Facebook Telkku Helsingin Sanomat Gmail Hotmail MTV3:n uutiset Luukku Suomi24 Posti YouTube YLE:n uutiset IRC-Galleria Osuuspankki Kauppalehti Ilmatieteen laitos […]

Yhteystiedot

  • Sähköposti
    Sähköpostiosoite on kuvana, jotta roskapostittajat eivät nappaisi sitä.
  • Puhelin
    050-534 1708