Googlen uutishakupalvelu vaikeuksissa Norjassa

12.12.2006 klo 18.42
Aihe: Google

Google News

Google on Norjassa joutunut poistamaan lähes kaikki uutiskuvat vähän aikaa sitten avatusta uutishakupalvelustaan. Norjan medioiden työnantajajärjestö MBL ja toimittajien ammattiliitto NJ ovat reagoineet hyvin voimakkaasti uutishakupalvelua vastaan. MBL:n mukaan Google rikkoo tekijänoikeuksia julkaistessaan norjalaismedioista hakemiaan uutiskuvia ilman lupaa. Myös Ruotsissa sanomalehtien TU-järjestö keskustelee Googlen kanssa uutishakupalvelusta ja uutistoimisto TT vaatii Googlelta korvauksia Googlen uutishaussa julkaistuista uutisista.

Miksi ongelma?

Medioille uutishakupalvelut ovat sekä ongelma että siunaus. Ongelma siksi, että mediat pelkäävät käyttäjien oppivan menemään ensin uutishakupalveluihin halutessaan uutisia. Tämä nakertaisi medioiden perinteisesti vahvaa asemaa uutisvirran hallinnassa. Jos käyttäjät eivät tule medioiden sivuille etusivun kautta, niin mediat voivat menettää mainostuloja.

Toisaalta uutishakupalvelut tuovat uusia käyttäjiä ilmaiseksi medioiden palveluihin. Hakupalveluista tuleva liikenne ei kuitenkaan mene mainoksilla täytetyn etusivun kautta vaan suoraan artikkeleihin. Artikkelisivuille on vaikeampi myydä mainontaa. Tietysti myös tekijänoikeudet ovat ongelmallisia. Monet mediayhtiöt ovat sitä mieltä että heillä on tekijänoikeus koko artikkeliin otsikkoa myöten ja että artikkeliin ei saa edes linkittää samaa otsikkoa käyttäen. Norjassa kiista kuitenkin koskee lähinnä uutisartikkeleissa käytettyjä kuvia ja Googlen oikeutta käyttää kuvia omassa palvelussaan.

Halutessaan mediat voivat itse rajoittaa Googlen oikeutta indeksoida uutisiaan ja kuviaan käyttämällä robots.txt-tiedostoa ja HTML-sivuilla olevia metakomentoja. Onkin outoa etteivät norjalaismediat ole tätä mahdollisuutta hyödyntäneet jos he eivät halua käyttäjiä Googlen kautta.

Jos mediat ottaisivat entistä avoimemman linjan ja sallisivat hakukoneiden vapaasti indeksoida sisältöään, niin mediat voisivat helposti kasvattaa sivustojensa käyttäjämääriä merkittävästi. Isompien kävijämäärien luulisi kiinnostavan myös mainostajia.

Mitä mieltä sinä olet?

Pitäisikö hakoneille sallia uutisten, uutisotsikoiden ja uutiskuvien lisääminen hakuun?

One response to “Googlen uutishakupalvelu vaikeuksissa Norjassa”

  1. Janne says:

    Norjalaisten kiukku johtunee (lehti)kuviin liittyvistä tiukoista tekijänoikeuksista.

    Kuviin kun yleensä liittyy julkaisuoikeudet printtilehden juttuun ja hyvin neuvotelluissa tapauksissa saman jutun verkkoversioon liitetyn kuvan julkaisuoikeudet. Verkossa kuvasta voi joutua maksamaan tietty vielä erikseenkin.

    Nyt kun noita kuvia napataan uutispalveluista suoraan ulkopuoliselle saitille, asia näyttäytyy kuvan alkuperäisen ostajan/ julkaisijan näkökulmasta tekijänoikeusrikkomukselta (aivan kuten tuo juttukin kertoo).

    Kustantajanhan ostavat kuvat usein myös talonsa ulkopuolelta ja tällaisten kuvien julkaisussa ollaan hyvin tarkkoja – jokaisesta julkaisusta kun voi napsahtaa maksettavaa.

    Omien kuvaajien kuvien käytössä on luonnollisesti helpommin neuvotteluvaraa.

    En usko (Suomessakaan) eri medioiden sinänsä vastustavan erilaisia aggregaatteja, kunhan etenkin kuviin liittyvät tekijänoikeuskysymykset ovat jollain tapaa kunnossa. Itse henk. koht. olen kaikenlaisten aggregoivien palveluiden kannalla.


Rakennuttajapalvelu Jemino aloitti

28.8.2013 klo 21.32
Aihe: Jemino

Omalla yritykselläni on uusi päätoimiala. Rakennuttajapalvelu Jemino Oy – Lohja, tarjoaa rakennuttamiseen liittyviä palveluita julkisella ja yksityisellä sektorilla. Jeminon rakennuttajakonsultti toimii rakennusprojektien johtotehtävissä ja hoitaa työmaavalvontaa. Yritys toimii pääkaupunkiseudulla ja läntisellä Uudellamaalla. Olemme usein mukana peruskorjaushankkeissa, mutta hoidamme myös uudisrakennuskohteita.

Puhekupla Comments Off on Rakennuttajapalvelu Jemino aloitti | Viesti

Byggherretjänst Jemino startade

28.8.2013 klo 21.30
Aihe: Jemino

Mitt eget företag har börjat på byggbranschen. Byggherretjänst Jemino Ab i Raseborg, erbjuder byggherretjänster för både den offentliga och den privata sektorn. Jeminos byggherrekonsult leder och övervakar små och stora byggprojekt. Företagets verksamhetsområde omfattar Helsingfors och västra Nyland. Vi är ofta med i renoveringsprojekt, men tar också hand om nybyggen.

Puhekupla Comments Off on Byggherretjänst Jemino startade | Viesti

Kauppalehti näyttää yritysten verkkotunnukset

22.10.2008 klo 9.08
Aihe: Hakukoneet

Kauppalehden uudesta yritystietopalvelusta löytyy myös yritysten rekisteröimät suomalaiset verkkotunnukset. Toiminnon avulla yritys voi katsoa mitä verkkotunnuksia kilpailija on rekisteröinyt ja onko yritykseltä tulossa uusia tuotelanseerauksia. Yritystietoalvelu on merkittävä lanseeraus Kauppalehdelle. Palvelu avattiin 15. syyskuuta ja sillä on jo noin 50 000 eri kävijää viikossa. Kauppalehden tavoitteena on kasvattaa kävijämäärää vielä paljon korkeammalle. Perinteisillä ammattilaisille suunnatuilla […]

Isompia kuvia uutissivuille

13.10.2008 klo 10.06
Aihe: Internet

Suomalaisilla uutissivustoilla valokuvien käyttö on pitkään ollut taka-alalla. Viime aikoina kuvien lukumäärä on ilahduttavasti runsastunut, mutta usein kuvat ovat kuitenkin pienikokoisia. Koska suomalaisilla sivustoilla ryhdytään rohkeasti käyttämään isoja kuvia? Olen jo useita vuosia ihaillut norjalaisen Dagbladet-uutissivuston kuvankäyttöä. Jo etusivulla pääjutun kuva on totuttua huomattavasti isompi ja varsinaisella artikkelisivulla kuva lävähtää esille melkein koko ruudun kokoisena […]

Starttiksen suosituimmat linkit

13.10.2008 klo 9.07
Aihe: Starttis

Katselin Starttiksen tilastoja ja erityisesti sivuston suosituimpia linkkejä. Niissä painottuvat erityisesti uutissivustot ja sähköpostipalvelut. Se ei sinänsä ole yllättävää, sillä kuuluvathan tämäntyyppiset palvelut netin käytetyimpiin. Starttiksen 20 suosituinta linkkiä viikolla 41 Ilta-Sanomat Iltalehti Ampparit Suomi24 Keskustelu Facebook Telkku Helsingin Sanomat Gmail Hotmail MTV3:n uutiset Luukku Suomi24 Posti YouTube YLE:n uutiset IRC-Galleria Osuuspankki Kauppalehti Ilmatieteen laitos […]

Yhteystiedot

  • Sähköposti
    Sähköpostiosoite on kuvana, jotta roskapostittajat eivät nappaisi sitä.
  • Puhelin
    050-534 1708