Vierityspalkki on blogi, jossa raportoidaan nettialan uutisia, jotka muissa medioissa usein jäävätä vähemmälle huomiolle. Olen mukana palvelun toimituskunnassa. Vierityspalkkiin voi myös lähettää myös uutisvinkkejä.
Internet
Craigslistin alku Suomessa tahmeaa
Yhdysvaltojen suurimpiin kuuluva luokiteltujen ilmoitusten sivusto Craigslist avasi elokuussa 2005 palvelunsa Helsingin version. Englanninkielinen palvelu on lähtenyt hyvin hitaasti liikkeelle. Tällä hetkellä palvelusta löytyy alle 100 ilmoitusta. Suurimmasta suomalaisesta palvelusta, Huuto.netistä, löytyy yli 320 000 ilmoitusta.
Kauppalehti ennusti 18.1. Craigslistin menestyvän myös Suomessa.
Vähän yli kymmenessä vuodessa Craigslististä on tullut USA:ssa synonyymi ilmaisille ilmoituksille. On helppo uskoa, että Craigslist menestyy myös Suomessa.
Tähän tarvitaan kyllä muutakin kuin englanninkielisen kopion avaaminen. Suomessa menestyäkseen ulkomaisten yritysten on tarjottava palveluita paikallisella kielellä ja muutenkin otettava paikalliset olosuhteet huomioon. Tällä hetkellä Craigslistin Helsingin versio on lähinnä tarkoitettu pääkaupunkiseudulla asuvien ulkomaalaisten ja Suomeen muuttavien henkilöiden käyttöön.
Julkaistu aiemmin Vierityspalkissa.
HS.fi:n uudistus
Kun Helsingin Sanomien verkkoliite muuttui HS.fi:ksi uudistui samalla koko palvelu. Ulkoasussa on siirrytty muissa pohjoismaissa suosittuun tyyliin, jossa jo etusivulta käyttäjä näkee kaikki päivän tärkeimmät uutiset. Samalla etusivu on aiempaa huomattavasti pidempi. Näyttää siltä että suomalaiset internetmediat uskaltavat pikkuhiljaa kasvattaa sivujensa pituutta ja lisätä sisältöä. Aiemmin pelättiin että liian runsaat sivut latautuisivat hitaasti modeemikäyttäjillä. Laajakaistaan siirtyminen on kuitenkin poistanut tämän esteen. On myös pelätty että käyttäjä ei osaa vierittää sivua alaspäin. Yksi syy tähän on varmaan ollut se että sivun alaosasta on puuttunut mielenkiintoinen sisältö. Myös kaupalliset paineet johtavat etusivujen pidentymiseen. Näin sivuille mahtuu enemmän mainontaa. Myös Iltalehti, Ilta-Sanomat ja Suomi24 ovat pidentäneet etusivujaan kuluneen vuoden aikana.
Julkaistu aiemmin Vierityspalkissa.
Pohjoismainen top-lista
Resoner on aloittanut pohjoismaisen sivustojen top-listan julkaisemisen. Listalta löytyy viikkokäyttäjämäärät ja käynnit. Kärjestä löytyy ruotsalaisia ja norjalaisia sivustoja. Ykkösenä on MSN.se ja käytetyin suomalainen sivusto MTV3.fi löytyy vasta sijalta 11.
Metro sulki luokiteltujen ilmoitusten palvelunsa
Metro-lehti näyttää sulkeneen keväällä avaamansa luokiteltujen ilmoitusten palvelunsa Metromarket.fi:n. Osoite ohjaa käyttäjän Metro-lehden kotisivulle. Metromarket kokosi muiden luokiteltujen ilmoitusten palvelut yhteen paikkaan.