Nicklas Koski    Etusivu

7 Verkkoreportaasin aiheen valinta

Nyt olen siis selvittänyt peruskäsitteitä sekä pohtinut verkkotekstin erityisiä vaatimuksia ja niiden syitä. Tästä luvusta eteenpäin keskityn verkkoreportaasimme Tehtaan kuoleman analysointiin. Aloitan aiheen valinnasta.

Verkkoreportaasimme aihepiirillä tai näkökulmalla ei ole tämän tutkielman kannalta suurta merkitystä. Laajemmin ajatellen asia on tietenkin toisin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Verkkoliitteen tuottaja Petteri Numminen (1998) arvelee verkkojournalismin lähestyvän aiheiltaan iltapäivälehtiä. Sensationalismi myy, ja kärsimättömien ihmisten verkossa on myytävä jatkuvasti. Jos ei ole myyvä, ei ole olemassa.

Verkkoliite on ensimmäisiä verkkoreportaasien julkaisijoita ja tekijöitä Suomessa. Se onkin osaltaan osoittanut, minkä tyyppisten aiheiden ajatellaan purevan verkkosurfareihin. EKJ:n tuottama kauneusleikkausreportaasi 150 000 mk/kg, Deadline kuolemankelloineen ja Pettäjän tie ovat esimerkkejä vetoavista, voimakkaista aiheista. Myös Benettonin Colors -verkkojulkaisun artikkelit käsittelevät hyvin vahvasti vetoavia, aiheita. Tämä tietenkin sopii myös Benettonin huomiota herättäneiden mainoskampanjoiden henkeen (23).

Markku Soikkeli (1996) viittaa George Landowiin, jonka mukaan modernissa kirjallisuudessa kuoleman kaltaiset vahvasti vaikuttavat aiheet ovat tehokeino, jolla lukija pidetään mukana kokeilevassa kerrontatekniikassa. Hyperteksti asettaa lukijan vastaavan uudenlaisen kokeilevuuden eteen (ema). Voi olla, että vahvat aiheet ovat todellakin tarpeen myös hypertekstirakennetta hyödyntävissä teksteissä. Jos aihe on kyllin vahva, voi ainakin toivoa, että lukija jaksaa ottaa selvää teoksen rakenteesta, seurailla linkkejä ja multilineaarista tarinaa. Kiinnostava on myös Lili Wessmanin (1993) huomio New Journalismin, aikansa (1960-luku) journalismissa mullistavan tyylilajin aiheistosta.

Lajityypin vaatimukset läheisyydestä, dramaattisuudesta ja välittömyydestä johtivat toimittajat etsimään eksoottisia, äärimmäisiä aiheita (ema., 51). Jos New Journalismissa muoto määräsi sisältöä, näin saattaa hyvinkin olla myös verkkojournalismissa.

Verkkoliitteen näkemys webortaaseihin sopivista aiheista oli varsin hyvin tiedossa pohtiessamme reportaasin aihetta. Aihevalinta oli lähes vastalause oletukselle, jonka mukaan vain yhä shokeeraavampi aineisto voi menestyä verkossa. Mielestämme vanha tehdas oli varsin hiljainen aihe. Tuotanto on pysähtynyt, koneet seisovat, meteli on vaihtunut hiljaisuuteen. Kaavoitusprosessia tai kunnanvaltuustojen pöytäkirjoissa etenevää purkusuunnitelmaa ei voinut mielestämme parhaalla tahdollaankaan sanoa dramaattiseksi.

Aiheestamme voi kuitenkin olla hyvin monta mieltä. Siihenkin liittyy tietty lopullisuus, tuhotematiikka ja vastakkainasettelu tehtaissa oleskelevien ihmisten ja päättäjien välillä. Reportaasin asiantuntijan Jo Bech-Karlsenin (1995, 82) mukaan konfliktin kuvaaminen on tavallinen reportaasin kerronnan muoto. Tehtaan kuolema sopisi hyvin Bech-Karlsenin esittämään ihmisen ja teknologian väliseen konfliktin lajiin (emt., 83). Purkutraktorit, asemakaavat, ostoskeskukset ja parkkipaikat edustavat edistystä, joka ohittaa ihmisen. Kannattaa myös muistaa, että esimerkiksi 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa vanhojen tehtaiden kohtalo oli hyvinkin kuohuttava aihe (24). Vanhat teollisuusympäristöt eivät vain ole juuri nyt päällimmäisenä median kiinnostuksen kohteissa.

Vahvan vetoavuuden lisäksi kiinnostava ilmiö aihevalinnoissa on myös kuvitteellisuus.

Maaliskuussa 1999 HS:n Verkkoliite julkaisi Kriisi 2002: Kertomus Nokian romahduksesta -webortaasin, joka oli ehkäpä eniten uutta verkkojournalistista ilmaisua etsivä teos kyselylomakemaisen ja silti karmivan konkreettisen Deadlinen jälkeen. Nokia-webortaasissa käytettiin liikkuvaa kuvaa ja ääntä taitavasti tarinaan sijoittaen, ja myös taitto oli saanut ansaitsemaansa huomiota. Tekstien suunnittelu sähköpostiviesteiksi oli sekin hyvä oivallus (25).

Verkon mahdollisuuksia hyödyntävän rakenteensa lisäksi Nokia-webortaasi oli kuitenkin poikkeuksellinen myös aiheeltaan. Se sekoittaa faktaa ja fiktiota sijoittuessaan kuvitteelliseen tulevaisuuteen, jossa Nokia on romahtanut ja Suomen talouselämä joutunut kriisiin. Koko artikkeli oli presidentti Esko Ahon sähköpostiviestejä myöten keksitty. En puutu tässä journalismin moraalisiin kysymyksiin tai siihen, onko kuvitteellinen aihe ”hyvä” vai ”huono” (26), sillä Nokia-webortaasi ei varmasti ollut edes ensimmäinen vastaavaa ideaa hyödyntävä artikkeli journalismin historiassa. Verkko on myös otollinen väline faktan ja fiktion sekoittamiseen, sillä esimerkiksi television tapaan se ei tarjoa pelkkää journalismia. Journalismin ja fiktion raja on liukuva (ks. Bech-Karlsen 1995, 43). Televisiossa vastaavia puolitotuuksia tai täysin keksittyjä ”dokumentteja” esiintyy silloin tällöin.

On kuitenkin mielenkiintoista, että juuri Verkkoliitteen webortaasien tavallisesta muodosta poikkeava teos on rakennettu keksitystä aineistosta. Eikö ”oikeilla” asioilla uskalleta pelleillä? Onko tutusta lehtijournalistisesta muodosta vaikeampaa päästä irti, jos mukana on aitoja haastatteluja ja todellisuudessa tapahtuneita asioita?

Näin voi hyvinkin olla. Janet H. Murray (1997, 166–170) esittää elektronisia kertomuksia pohtiessaan, että esimerkiksi nykyiset tietokonepelit ovat vielä pitkälti lapsellisen fantasiamaailman tasolla. Ehkä myös verkkojournalismissa uusia muotoja on ensin kokeiltava ”leikisti”, ennen kuin niitä voidaan soveltaa tosiasioihin. Kuvitteellinen maailma joustaa, se on oivallinen keino oppia tuntemaan omat vahvuudet, taidot ja mahdollisuudet.

Itse emme tulleet edes ajatelleeksi kuvitteellista aihetta reportaasia suunnitellessamme. Olettaisin kuitenkin, että se ehkä olisi ollut tosipohjaista aihetta helpompi tapa tutkia uusia verkkojournalismin muotoja. Kirjoittajana jouduin tekemään huomattavan hankalia ratkaisuja esimerkiksi muotoillessani todellisten henkilöiden todellisia haastatteluja hypermediamuotoiseen verkkoreportaasiin sopiviksi. Myös muun varsinaisen ”faktatiedon” esittämisen tapa aiheutti runsaasti päänvaivaa. Jos tekstit olisi voinut keksiä alusta loppuun itse, olisi niiden muotoilu ollut todennäköisesti helpompaa.

(23) Benetton on käyttänyt mainoksissaan mm. kuvaa AIDS-potilaasta, sodan uhreista jne.

(24) Esimerkiksi Arvo Ahlroosin dokumenttielokuva Super M – konsertto murhaajalle (1982) ottaa vahvasti kantaa mm. Tampereen Verkatehtaan purkamiseen.

(25) Tekstejä olisi tosin kannattanut kirjoittaa silmäiltävämmiksi ja ehkä myös yrittää hyödyntää sähköpostiviesteille ominaista kielenkäyttöä, kuten pieniä alkukirjaimia ja huolimatonta välimerkkien käyttöä.

(26) Nokia-webortaasin oikeutus herätti runsaasti keskustelua esimerkiksi Duuni.netin palstoilla.

Seuraavana Osa 1: Kirjoittamisen vaiheita

Nicklas Koski    Ylös    Etusivu

© 1999 Anni Kämäräinen & Nicklas Koski • Verkkoreportaasin synty
Pävitetty 1.10.1999 • www.nicklaskoski.com/gradu