Nicklas Koski    Etusivu

11 Loppusanat

Tehtaan kuolema on siis multilineaarinen, jossain määrin vuorovaikutteinen hypermediateos. Mutta mitä on Tehtaan kuoleman journalismi?

Toistan jälleen verkkoreportaasille muotoilemamme määritelmän: Verkkoreportaasi on journalistinen teos, jossa yhdistyvät reportaasille ominaiset piirteet ja ainoastaan tietoverkossa mahdolliset ominaisuudet. Näistä tärkein on vuorovaikutteisuus. Verkkoreportaasi on medioiden synteesi, jossa tietoverkon mahdollisuudet, painettu lehti, televisio, radio ja jopa elokuva sulautuvat yhdeksi uudeksi ilmaisumuodoksi.

Kuten luvussa 4 pyrin osoittamaan, reportaasi on hyvin monimuotoinen juttutyyppi. Tehtaan kuolemaa voi siis mielestäni hyvinkin luonnehtia teokseksi, jossa yhdistyvät reportaasille ominaiset piirteet ja ainoastaan tietoverkossa mahdolliset ominaisuudet. Journalismin suhteen verkkoreportaasimme kuitenkin näyttää jakaantuvan kahtia.Tässä on kyse näkökulmasta, jonka Gunnar Liestøl (1994) tiivistää osuvasti:

”[...]multilinearity and the reader's increased influence on the meaning production also have a negative side: the efficiency of communication decreases.” (Liestøl 1994, 111, korostus AK.)

Kun teoksessa korostetaan hypermedian keinojen käyttöä, sen kyky konventionaaliseen tiedonvälityksen katoaa tai heikkenee. Se ei voi tarjota täsmällistä tietoa. (Emt., 111.) Elämysosuudessa tämä on havaittavissa selkeästi.

Tajunnanvirtamaisuus ja runollisuus eivät sulje journalismia pois. Elämysosuus sopii edelleen jopa Pertti Hemánuksen (1990, 13–14) esittämään journalismin määritelmään, sillä se on ajankohtainen, faktapohjainen sanoma. Elämysosa on journalismia samaan tapaan kuin New Journalismiin kuuluvat erilaiset reportaasit olivat. Itseltäni toimittajana tämä vaati samantapaista oivallusta kuin New Journalismin johtotähdeltä Tom Wolfelta.

”It was the discovery that it was possible in non-fiction, in journalism, to use any literary device, from the traditional dialogisms of the essay to steram-of consciousness[...]to excite the reader both intellectually and emotionally.” (Wolfe 1973, 15).

Elämysosa on verkkoreportaasimme ”kiinnostavampi” osuus. Olen itsekin keskittynyt siihen niin kirjoitusprosessissa kuin tutkielmassanikin. Mielestäni elämysosa tarvitsee kuitenkin rinnalleen asiaosan. Olen varma siitä, että molemmilla osilla on oma tärkeä tehtävänsä.

Tueksi väitteelleni riittäköön tässä pienimuotoinen käytettävyystestaus, jonka teimme verkkoreportaasin ensimmäisen version valmistuttua. Silloisessa versiossa emme mitenkään opastaneet lukijoita asiaosaan, eivätkä kaikki koehenkilömme sitä löytäneet (35). Esimerkiksi 20-vuotias opiskelijamies, joka ei huomannut asiaosaa lainkaan, antoi meille seuraavanlaista palautetta.

Tämä teos ei varmasti ollut suunniteltu minun laiselle ihmiselle, koska en ymmärtänyt oikein mitään siitä

Tiedustellessamme kyselylomakkeessa, jäikö hän kaipaamaan jotakin tietoa, hän vastasi:

Liian laaja kysymys vastattavaksi.

Suppean käytettävyystestauksen yhden koehenkilön mielipiteistä ei tietenkään voi vetää laajoja johtopäätöksiä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lukijat odottavat saavansa verkkoreportaasistakin elämysten lisäksi myös selkeää tietoa. Vaikka asiaosuus jäi reportaasia tehdessämme hieman sivuseikaksi, se tuntui olevan koehenkilöidemme mielestä tärkeä. 37-vuotias mies kuvasi elämys- ja asiaosuutta seuraavasti:

Pomppivat tekstit, levottomia. Varsinainen tekstiosuus (se, mikä on valkoisen nappulan takana) toimii hemmetin komeasti. Hurja tietopaketti, tunnetta mukana.

Kun kirjoitin Tehtaan kuolemaa, tavoitteenani oli löytää vaihtoehto verkkojournalismin sanapötköille, rikkoa pyhä ja koskematon teksti. Halusin selvittää, mitä voisi olla elämyksellinen ja koskettava, kiinnostava ja samalla informatiivinen journalistinen teksti verkossa. Onnistuin mielestäni löytämään yhden mahdollisen vaihtoehdon.

Vaihtoehdon toimivuudesta voi tietenkin olla monta mieltä. Silmäiltävyys, ymmärrettävä hypertekstirakenne ja vuorovaikutteisuus kuuluvat kiinnostavan ja sujuvan verkkotekstin perusperiaatteisiin. Toisaalta verkkoreportaasimme kyllä vastaa näihin vaatimuksiin, mutta toisaalta se vaatii enemmän kuin pelkkää silmäilyä.

Tehtaan kuoleman lukeminen vaatii vaivaa ja vie aikaa. On täysin mahdollista, että kiireinen verkon käyttäjä ei lähdekään mukaan tehtaaseemme.

Tämä riski on otettava huomioon, mutta mielestäni emme silti epäonnistuneet. Verkkoreportaasimme vaatii paljon, mutta se pystyy myös tarjoamaan jotakin, mihin suuri osa verkkojournalismista ei kykene.

Tehtaan kuolemaa on kiinnostavaa tarkastella alkuperäisen tavoitteeni pohjalta. Elämysosassa totuttu tekstin muoto on rikottu, ja varsinkin levotonta tekstiä voi mielestäni pitää hyvinkin onnistuneena ilmaisukeinona. Asiaosuus on kuitenkin mitä suurimmassa määrin lehtijournalismista tuttua tekstimassaa. Tästä voisi kenties päätellä, että tekstipötköjäkin tarvitaan. Ne eivät vain saa olla verkkojournalismin ainoa muoto.

Verkkoreportaasin kirjoittaminen oli vaikeaa. Ongelmia aiheuttivat paitsi omat epärealistiset tavoitteeni, myös valitsemamme kerronnan muodon vaatimukset. Multilineaarisen, vuorovaikutteisen reportaasin kirjoittaminen ei todellakaan ole helppoa. Luulen, että lehtitaustani vaikutti kirjoittamiseeni ainakin sen hankalimmissa vaiheissa. On selvää, että hypermediamuotoinen teksti vaatii toimittajalta jossain määrin erilaisia taitoja kuin lehtiteksti. Esimerkiksi kokemus käsikirjoitusten teosta olisi ollut hyödyllistä.

Työryhmämme muut jäsenet olivat kirjoittamisessa tärkeä apu. Jos ylipäätään voin antaa neuvoja hypermediateokseen kirjoittaville toimittajille, haluan ennen kaikkea korostaa, että hypermedia vaatii yhteistyötä. Neuvotelkaa, suunnitelkaa, piirtäkää kaavioita ja kuvioita, lukekaa tekstin eri versioita yhdessä ja kommentoikaa jatkuvasti toistenne työtä.

Luulen, että myös tutkielmaan kirjaamistani kokemuksista sekä ongelmien ja mahdollisten ratkaisujen arvioista voi olla apua verkkoreportaasia suunnittelevalle toimittajalle.

Tutkielmani vahvin puoli ovatkin omat kokemukseni. Sen suurin heikkous liittyy lähtökohtani laaja-alaisuuteen. Kun tarkastelen työtämme journalismin, hypertekstuaalisuuden, vuorovaikutteisuuden, narratiivisuuden ynnä muiden näkökulmien pohjalta, en pääse kovin syvälle missään näistä lähestymistavoista.

Myös uusmedian alaan liittyvä käsitteiden sekamelska näkyy tutkielmassani. Vaikka olenkin yrittänyt määritellä termit ainakin itselleni selviksi, huomaan käyttäneeni niitä useimpien uusmedian tutkijoiden tapaan hieman epämääräisesti.

Esimerkiksi hypermedian ja hypertekstin käsitteiden vaihteleva käyttö on silti täysin tietoista. Välillä oli tarpeen korostaa verkkoreportaasimme hypertekstirakenteen multimediaominaisuuksia.

Käytän vaihtelevasti myös sanoja ”lukija” ja ”käyttäjä”. Sekin on tietoinen ratkaisu, sillä joissakin Tehtaan kuoleman osissa yleisömme on lukija, toisissa käyttäjä, ehkä katselija tai kuuntelija.

On vaikeaa arvioida, missä verkkoreportaasin kohdassa lukijan rooli muuttuu ja miksi. Tästä löytyisi aineksia jatkopohdiskeluun.

Tehtaan kuolema on vain yksi esimerkki verkkojournalismin uusista ilmaisumuodoista. Tässä tutkielmassa en voinut syventyä muiden verkosta löytyvien teosten tarkasteluun, vaikka tutkittavaa niistä löytyisi varmasti runsaasti. Erittäin kiinnostava tutkimuksen aihe olisi esimerkiksi Helsingin Sanomien Verkkoliitteen webortaasien kehityksen seuraaminen ja analysointi.

 (35) Käytettävyystestauksesta laajemmin Nicklas Kosken tutkielmassa.

Seuraavana Osa 1: Lähteet

Nicklas Koski    Ylös    Etusivu

© 1999 Anni Kämäräinen & Nicklas Koski • Verkkoreportaasin synty
Pävitetty 1.10.1999 • www.nicklaskoski.com/gradu