Nicklas Koski    Etusivu

Arvostelulausunto

Journalistinen pro gradu -tutkielma
31.5.1999

Tapio Varis
Kari Paajanen
Hannu Vanhanen

Tiedotusopin laitoksen johtajalle
Tiedotusoppi

Kämäräinen Anni
Koski Nicklas

VERKKOREPORTAASIN SYNTY (102 sivua, 21 liitesivua, CD-ROM)

Anni Kämäräinen ja Nicklas Koski ovat tehneet journalistisena pro gradu -tutkielmana Tehtaan kuolema -verkkoreportaasin. Tekijät osoittavat poikkeuksellista innovatiivisuutta produktion toteutuksessa sekä erinomaista kykyä reflektoida omaa työtänsä kirjallisessa arvioinnissa.

Verkkoreportaasin tekijät ovat kuin nuorallatanssijoita, jotka tasapainottelevat ohuella langalla, joka on pingoitettu journalismin ja mediataiteen välille. On tunnettava samaan aikaan internetin ilmaisulliset mahdollisuudet ja tekniset rajoitukset.

Tällainen lähtökohta ei ole helppo, varsinkin kun valmiita konsepteja verkkoreportaasin tuottamiseksi ei juuri ole. Tehtaan kuoleman tuotantotiimiin kuuluivat kirjoittaja Anni Kämäräisen ja taittaja-ohjelmoija Nicklas Kosken lisäksi videokuvaaja Suvi Vesalainen ja äänittäjä Heini Kettunen. Kukin osallistui myös käsikirjoituksen tekoon. Tehtaan kuolema on synteettinen ja fuusiomainen kudelma valo- ja videokuvia, tekstejä ja ääniä. Teoksesta on tehty myös englanninkielinen versio The Death of a Factory. Molemmat teokset löytyvät internetistä (www.uta.fi/laitokset/tiedotus/ekj/tehdas/). Käsillä oleva kirjallinen tutkielma on Kämäräisen ja Kosken. Vesalaisen ja Kettusen tutkielmat valmistuvat eri aikaan.

Tehtaan kuolema, nimestään huolimatta, on verevä ja elämässä kiinni oleva teos. Se pyrkii hahmottelemaan uuden teknologian keinoin elämyksellistä ja samalla informatiivista journalistista lähestymistapaa internetin sisältötuotantoon. Erilaisista multimediatuotannoista tutut käsitteet: hypermedia, ei-lineaarisuus ja vuorovaikutteisuus ovat olleet tekijöiden välineitä heidän muokatessaan praktista lopputuotetta.

Tekijöiden ja teoksen rohkeus voidaan nähdä kahtaalla. Ensinnäkin Kämäräinen ja Koski, muuta ryhmää unohtamatta, ovat valinneet selkeän näkökulman. Tämä on luonnollisesti osaltaan seurausta aiheen valinnasta. He seisovat suoraselkäisinä ja tietoisina mahdollisista riskeistä. He ottavat pehmeästi ja esteettisillä valinnoilla kantaa. Toiseksi he uskaltautuvat ”ei kenenkään” alueelle, sillä tällaisia teoksia ei juuri ole aikaisemmin verkkoon työstetty. He käyttävät viimeisintä teknologiaa ja ohjelmaversioita.

Kämäräinen ja Koski onnistuvat rakentamaan analogian, kauniin ja verkkaisen visualisoinnin myötä, työn käsitteen muuttumisesta jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Tavaratuotanto on muuttunut ar-votuotannoksi. Tältä osin luddiittien vaatimukset 1800-luvulta koneistumisen ja tehdastuotannon lopettamisesta näyttäisi toteutuneen.

Kuten tekijät erinomaisessa kirjallisessa osassa määrittelevät Tehtaan kuolema: ”… sijoittuu journalismin ja mediataiteen välimaastoon” … ja ”sitä on vaikea lokeroida johonkin tiettyyn kategoriaan” sekä … ”toisille teos on liian journalistinen ja toisille liian taiteellinen” (s. 5) . Vaikka itsereflektio on jokaisen vakavasti työhönsä suhtautuvan tieteentekijän ja taiteilijan työväline, emme kuitenkaan olisi huolissamme tekijöiden mainitsemasta problematiikasta, joka lopultakin lienee modernismin luokitusjäännettä. Suurten mediatalojen lasikäytäville sen sijaan voi hyvinkin kuvitella tällaisen ajatusjuoksun.

Multimediatuotannoista puhuttaessa niihin liitetään usein iso, erialojen osaajista koostuva työryhmä, jossa kukin vastaa kapeasta sektoristaan. Malli on tuttu elokuvatuotannoista. Varmaan näin onkin mediatalojen isoissa projekteissa. Tehtaan kuolema hahmottelee pientä, niin sanottua, indie-tuotantomallia. Ranskalaisen uuden aallon elokuvan tapaan, työskennellään kevyellä moniosaaja-ryhmällä nopeasti ja taloudellisesti. Ilmaisullisesti tällainen malli tuottaa toisen sisällön kuin raskas ja liiallisiin ennakkotavoitteisiin suunnattu projekti.

Tutkielmassa toteutuu informaatio- ja viestintäteknologian sekä konstruktiivisen oppimiskäsityksen vaatimusten mukaisesti yhteistoiminnallinen aiheen käsittelytapa. Teos on syntynyt Elektronisen kuvajournalismin maisteriohjelmassa (EKJ). Ennen Tehtaan kuolema -teosta EKJ tuotti Helsingin Sanomien verkkoliitteelle 150 000 mk/kg -webortaasin (HS:n nimitys verkkoreportaasista). Kämäräinen ja Koski analysoivat omissa osuuksissaan HS:n julkaisemia webortaaseja ja pohtivat niissä käytettyä journalistista ja mediataiteellista ilmaisua. Koski analysoi seikkaperäisesti niissä sovellettuja teknisiä ratkaisuja. Tehtaan kuoleman julkaisijana on Telia InfoMedian Sirkus.com -verkkopalvelu.

Kun Helsingin Sanomien verkkoliitteessä ja National Geographicin verkkojulkaisussa kerronta on leimallisesti journalistista, niin HotWiredin ja COLORSin sekä yksittäisten verkkotaiteilijoiden töissä esim. Eric Rodenbeckin teoksessa Nomansland on selkeää irtiottoa journalismista. Tehtaan kuolema nuorallatanssija-metaforan mukaisesti tasapainoille perinteisen journalismin ja uusmedian esitysmuodoissa. Itse teos ei avaudu nopeasti silmäilemällä, vaan se vaatii katsojalta keskittymistä ja syventymistä. Silmäily on tekijöiden mielestä hyvin tyypillistä verkkokäyttätymistä aivan kuten television kanavapujottelu.

Kämäräinen ja Koski ovat valinneet romantisoidun, kaihoisan ja aika-akselilla verkkaisesti etenevän kerrontamuodon. Katseluruudun hienovarainen viittaus tehdasmaailmaan on hyvä valinta. Kussakin pääosiossa edetään lineaarisia ketjuja leikkisään ja visuaalisesti aktiiviseen loppuruutuun. Katsojasta tulee hetkeksi koneenkäyttäjä ja tehdastyöläinen.

Voi tietysti kysyä: mikä ei kuulu joukkoon? Sammio, aula, huone, halli, tehdas? Viimeksi mainittu eroaa olemukseltaan ja sisällöltään muista. Se olisi voinut olla itseellinen, aloituspainikkeineen. Lisää-tekstiä on turhaa opastamista nuolen yhteydessä (tietoa, tehtaista osiossa). Tähän osioon sisältyy myös joitakin typografisia ongelmia, jotka voivat toki johtua Flashin rajoituksista. Myös ahtautta on havaittavissa elementtien sijoittelun suhteen.

Anni Kämäräisen kirjallisessa esityksessä, Osa I:ssä, perehdytään verkkojournalismin, traditionaalisen journalismin, hypertekstin ja elektronisen kirjallisuuden tutkimukseen. Tärkeä on luku 2 uudesta mediasta. Kämäräinen toteaa, että ”uuden median tutkimus ei mielestäni ole itsenäinen tieteenala, vaan pikemminkin sekoitus erilaisia teorioita ja näkökulmia.” (s. 16)

Olisikin liikaa vaadittu, että ”uusmedia” olisi uusi tieteenala, kun koko mediatutkimus hakee yhä tieteellistä olemustaan. Jacques Ellull huomautti aikoinaan uudesta teknologiasta ”bluffina”, koska kaikki ”uusi” ei lopulta olekaan niin uutta. Tämähän huomattiin multimedian pohdinnoissa jo varhain, kun sopivimmaksi multimediajohdatukseksi keksittiin Aristoteleen ”Runousoppi.”

Silti uudessa mediassa on ominaisuuksia, joita aikaisemmissa ei ole, kuten Kämäräinen esittää mm. sivuilla 20–21. Onnistuneimmin tämä tapahtuu vertaamalla uusmediaa perinteisen mediaan esimerkiksi vuorovaikutteisuuden tai digitalisoitumisen suhteen. Tekijä itse yhtyy näkemykseen, että verkkojulkaisu on ”Internetissä levitettävää ja luettavissa olevaa, säännöllisesti ilmestyvää journalistista kokonaisuutta” (s. 22).

Uusmedian määrittelyn yhteydessä olisi ehkä ollut kiinnostavaa pohtia asiaa myös Michel Realin käsitteen ”supermedia” avulla, koska uuden median tuottajilla on ollut erimielisyyksiä siitä onko internet ”media” vai ”kanava eri medioille”. Kirjoittaja olisi voinut lisätä hypertekstin pohdintoihin Landowin Hypertextin. Ansiokkaassa ja laajassa lähdeluettelossa olisi voinut näkyä myös Heinämaa&Tuomi: Ajatuksia synnyttävät koneet? -teos. Ylipäätänsä ajatuslinkin, vaikka ohuenkin, vieminen tehdaskonekulttuurista tietokonekulttuuriin esim. hakumoottoreihin, olisi ollut imponoiva lisä. Tietokonepelejä muistuttavia ominaisuuksiahan teoksesta toki löytyy.

Ranskalaiset kriitikot ovat joskus puhuneet ”interpassiivisuudesta” korostaessaan nykyisten vuorovaikutteisten multimedioitten sisällöllistä ja älyllistä köyhyyttä. Yksi hienoimpia Kämäräisen ja Kosken analyytisiä innovaatioita on heidän itsensä kehittämä termi: levoton teksti . ”Kun lukija saapuu kohtauksen loppuun, tekstin rakenne muuttuu ratkaisevasti. Lineaarisesti etenevän tekstin passiivinen seuraaminen loppuu, teksti muuttuu vuorovaikutteiseksi levottomaksi tekstiksi”. (s. 91)

Osassa II Nicklas Koski keskittyy www-sivujen suunnitteluun. Loogisesti etenevää ja koko työprosessia terävästi erittelevää tekstiä havainnollistetaan värikuvilla ja kaavioilla. Yleisellä tasolla ”lehden” problematiikkaa verkkoympäristössä visuaalisen suunnittelun kannalta on käsitelty esim. Loirin–Juholinin kirjassa ”Huom!” (s. 97–107). Mutta kuten tekijä huomauttaa, suomalaisissa verkkojulkaisuissa ei juurikaan ole verkon ehdoilla tehtyjä reportaaseja (s. 138). Suoranainen ohjelmoijan ihme on, että koko teos painaa vain 724 Kt (se sopii yhdelle disketille), ja monimediaisuudestaan huolimatta teos toimii kitkattomasti modeemin välityksellä.

Kämäräinen ja Koski rakentavat Tehtaan kuolemassa uuden kokemusmaailman verkkoon. Se on samalla tunteellinen mutta myös älyllinen leikkaus nykyhetkeen. Teos rakentaa katsojan eteen palasen vuorovaikutteista punatiiliseinää: teollisen tehdastuotannon ja työväenluokan historiaa. Katsojasta tulee teoksen sivuilla aktiivinen osallistuja. Samalla hän saa myötäkokemuksen siitä toisesta elämänkierrosta mitä tehtaiden sisätiloissa tänään tapahtuu.

Kämäräisen ja Kosken teos verkkoreportaasina on uraauurtava ja sen teoreettinen erittely asiantuntevan kypsää. Ehdotamme tutkielman arvosanaksi eximia cum laude approbatur.

Tapio Varis
Kari Paajanen
Hannu Vanhanen

Seuraavana Tiivistelmä (osa 1)

 

Nicklas Koski    Ylös    Etusivu

© 1999 Anni Kämäräinen & Nicklas Koski • Verkkoreportaasin synty
Pävitetty 1.10.1999 • www.nicklaskoski.com/gradu