Nicklas Koski - Essee
Nicklas Koski

Keinotodellisuutta ei ole

Kirjoittanut Nicklas Koski 01.02.1998

Käsitteenä keinotodellisuus tai virtuaalitodellisuus (virtual reality, VR) on hyvin epätäsmällinen. Kukaan ei pysty tarkkaan määrittelemään mikä on keinotodellisuutta ja mikä ei ole. Laajassa mielessä keinotodellisuus voi olla melkeinpä mitä vain keinotekoisesti tehtyä. Voimme nähdä maantiet keinotodellisuuden ilmentymänä, sillä ne ovat keinotekoisia uria jotka halkovat todellisuutta. Valokuvat voivat olla eräs keinomatkustamisen muoto kun pakenemme mielessämme valokuvan esittämään paikkaan. Yhtä hyvin voimme sanoa, että bensiini on keinotodellisuutta koska se on keinotekoisesti valmistettu öljystä.

Tällaisen teoreettisen ajattelun kautta voimme todeta, että lähes kaikki ympärillämme oleva on keinotekoista ja siten keinotodellisuutta. Tällöin myös muurahaiskeko on keinotodellisuutta, sillä muurahaiset ovat sen keinotekoisesti rakentaneet. Teoriassa näillä ajatuksilla voi leikkiä, mutta onko se tarkoituksenmukaista? Jos kaikki on keinotodellisuutta, mikä silloin enää on todellista todellisuutta?

Voimme supistaa keinotodellisuuden piiriä keskittymällä ihmismielen kokemaan todellisuuteen. Voisimmeko kutsua huumeitten, lääkkeiden tai sairauden luomaa hallusinatorista tilaa keinotodellisuudeksi? Tai onko uskonnollinen hurmostila keinotodellisuutta? Mielestäni ei, sillä näitä mielentiloja emme juurikaan pysty ohjaamaan. Keinotodellisuus on todellisuutta jäljittelevä tila ja todellisuudessa pystymme ohjaamaan asioiden kulkua. Siksi meidän on voitava ohjata asioita myös keinotodellisuudessa. Ihmisen nykytietämyksen tasolla tietokone tuntuu olevan ainoa väline, jolla pystymme tuottamaan ohjattavaa keinotodellisuutta, keinotodellisuuden suppeamman määritelmän rajoissa.

Keinotodellisuutta ei ole

Teknisessä mielessä keinotodellisuutta ei kuitenkaan ole. Kaikki on tässä ja nyt, käsin kosketeltavana ja nähtävänä. Keinotodellisuus on vain aistiemme ja mielemme tuotosta, se on aivoisamme tapahtuva sähkökemiallinen reaktio. Itse asiassa uniamme voisi kutsua keinotodellisuudeksi. Unet ovat sitä sen perimmäisessä merkityksessä.

Keinotodellisuus on unta. Se on valveunta, tietoista unta jota ruokimme ulkoisilla ärsykkeillä. Tavallinen yöuni on tiedostamatonta unta, mutta sitäkin voivat ulkoiset ärsykkeet ruokkia. Valveilla ollessamme voimme puolestaan uneksia jostakin menneestä, nykyisestä tai tulevasta tapahtumasta, tai voimme suunnitella täydellistä utopiaa mielessämme, voimme kuvitella olevamme joku toinen, voimme haaveilla asioista joita ehkä emme koskaan tule tekemään. Tämä kaikki on yöuneen verrattavavissa olevaa uneksimista johon vaikutamme tietoisesti. Me määräämme unen kulun. Uneksimisella ei useinkaan ole minkäänlaista lineaarista kulkua kuten tarinalla tai jollain tapahtumasarjalla. Se on kokelma toisiinsa kytköksissä olevia tapahtumia tai tekoja, jotka yhdessä johtavat uneksimisen tietoiseen päämäärään. Tällä päämäärällä ei tarvitse olla minkäänlaista tarkoitusta siinä merkityksessä, että löytäisimme ratkaisun ongelmaan jota unessa käsittelemme.

Voimme tiedostamatta tai tietoisesti ohjata tavallisia uniamme ja uneksintaamme. Unien ja keinotdellisuuden välillä on vain se ero, että unissa alitajuntamme päättää mitä ärsykkeitä se lisää tai päästää unen muodostamaan keinotodellisuuteen. Keinotodellisuudessa, sen suppeissa rajoissa, annamme tämän vallan ulkopuoliselle koneelle, joka ylläpitää keinotodellisuutta.

Täydellisen keinotodellisuuden ongelma

VR ja keinotodellisuus liitetään käsitteinä lähinnä tietokoneen luomaan keinotekoisiin aistimuksiin. Keinotodellisuus on perimmäiseltä olemukseltaan pelkkää tietokoneen tuottamaa grafiikkaa ja ääntä. Perinteistä teknologiaa, eli monitoria ja kaiuttimia käyttäen, ei synny täydellistä keinotodellisuutta, koska tietokone on kykenemätön peittämään muista ärsykelähteistä lähtevät signaalit omalla signaalillaan.

Täydellinen keinotodellisuus on mahdollista vain jos tietokone täydellisesti hallitsee ärsyketuotantoa. Tämä saavutetaan pukemalla ihminen ainakin datakypärään. Jos halutaan tietokoneen ja ihmisen täydellistä vuorovaikutusta, on ihminen puettava kypärän lisäksi datapukuun ja datahansikkaisiin. Silloin ihminen voi kehon liikkeillään vaikuttaa keinotodellisuuden tapahtumiin. Tätä ei voi kutsua unitilaksi, vaikka se sitä kovasti muistuttaakin, koska ihminen on valveilla ja hallitsee tilannetta. Jos haluamme päästä irti kömpelöistä data-asusteista, on meidän käytettävä myös todellisuutta osana illuusiota, kuten lentosimulaattorissa jossa istumme todellisessa ohjaamossa katsoen epätodellista tietokoneen luomaa näkymää ikkunasta. Silloin kuitenkin menetämme keinotodellisuuden täydellisyyden jossa tietokone on luonut kaiken ympäröivän todellisuuden.

Tämä ongelma voitaisiin ratkaista Star Trek -tieteissarjojen tapaisilla holokansilla. Ne ovat huoneita joihin tietokone luo kolmiulotteisen keinotodellisuuden, oikeantuntuisen hologrammikuvan, jota voi koskettaa. Ihminen on läsnä tässä huoneessa ja samalla osa keinotodellisuutta. Kaikki näkyvä ja kuuluva on keinotodellisuutta eikä mikään muistuta todellisesta maailmasta. Tätä voisi kutsua todelliseksi keinotodellisuudeksi.

Ivan Sutherland on myös pohtinut tällaista ratkaisua jolle hän on antanut nimen »The Ultimate Display». Se olisi huone jossa tietokone hallitsee materiaa. Voisimme istua huoneessa olevalle tuolille ja huoneessa ammuttu luoti olisi tappava. Kaikki olisi kuitenkin virtuaalista.

Atomit uuteen järjestykseen

Todellinen keinotodellisuus ei kuitenkaan sisällä materiaa tai orgaanista ainetta, koska silloin se ei enää olisi virtuaalista. Jostakin startrekmäisen keinotodellisuuden kuitenkin on muodostuttava. Keinotodellisuus ei myöskään voi olla itsestään syntynyttä, koska silloin se ei myöskään olisi keinotekoista. Sen on oltava tietokoneen tiettyä tilannetta vartavasten muodostamaa todellisuutta. Keinotodellisuus on siis sittenkin todellisuutta. Se on atomeja ja hiukkasia. Keinotodellisuutta ei siis voikaan luoda koska kaikki olemassaoleva on totta ja todellista ja siksi myös kaikki keinotekoinen on todellisuutta. Keinotodellisuus on tosiasiassa vain tapa panna materia, atomit uuteen järjestykseen, kuten tapahtuu tehdessämme luonnon raaka-aineista synteettistä materiaalia, öljystä muovia, hiilestä bunaa. Keinotodellisuus on samalla osa todellista todellisuutta, tosin toisessa ulottuvuudessa.


Lähde

 



Lue myös nämä
21.04.1998  Keinohenkilön luominen verkkoon
01.02.1998  Keinotodellisuutta ei ole
01.12.1997  Multimedia vastaan pelkistäminen

Nicklas Koski   

© 1996–2018 Nicklas Koski • www.nicklaskoski.com