Nicklaskoski.fi

Uusiin hommiin

6.12.2006 klo 18.43
Aihe: Nicklaskoski.fi

Työni Enirolla on nyt virallisesti päättynyt. Viimeiset viikot olen pitänyt lomaa. Aika on kulunut nopeasti ja sain jopa tehtyä jotain hyödyllistä kun laitoin kotisivuni uuteen uskoon.

Vastasin Suomi24:n toiminnasta viimeiset viisi vuotta. Olin mukana kuvioissa vuodesta 1999 sakka, jolloin Suomi24:n nimenä oli vielä Sirkus.com. Kun sain Suomi24:n vastuulleni 2002, niin koko henkilökunta oli irtisanottu ja olin ainoa jäljelle jäänyt työntekijä. Minulla oli kaksi tavoitetta. Toinen oli palvelun liikevaihdon kasvattaminen tietylle tasolle ja toinen oli Suomi24:n nosto kolmen suurimman sivuston joukkoon TNS:n saittilistalla.

Jatka lukemista aiheesta: Uusiin hommiin

Sivusto uudistettu

6.12.2006 klo 18.40
Aihe: Nicklaskoski.fi

Olen vihdoin uudistanut sivustoni Nicklaskoski.fi:n. Käytin aiemmin Movable Type -julkaisujärjestelmää, mutta se meni rikki noin vuosi sitten kun päivitin uuteen versioon. Minulla ei koskaan ollut aikaa etsiä vikaa ja korjata sitä, joten nyt kun minulla on aikaa, niin päätin uusia koko sivustoni.

Käytän nyt Wordpressiä julkaisujärjestelmänä ja se näyttää toimivan aika hyvin. Ainoa puute on se, että siihen pitää asentaa koko joukko laajennuksia, jotta siihen saa tarvittavat toiminnot. Wordpress on kuitenkin hyvin joustava ja siihen löytyy vaikka minkälaisia laajennuksia, sillä se on yksi yleisimmin käytössä olevista blogialustoista.

Jatka lukemista aiheesta: Sivusto uudistettu

Selainten käyttöosuudet

6.12.2006 klo 13.28
Aihe: Nicklaskoski.fi, Vertailut

Selainten käyttö
Katsoin Nicklaskoski.fi:n käyttötilastoja syksyltä ja erityisesti mitä selaimia sivuston käyttäjillä on käytössään. Internet Explorer näyttää yhä olevan suosituin selain noin 60 prosentin osuudellaan. Jo kolmannes käyttää Firefoxia selaimenaan. Safari on kolmosena Opera tiukasti kannoillaan. Itselläni on Safari selaimena, joten tilasto voi siltä osin vähän vääristyä. Netscape on kuin kuollut lahna. Käyttäjiä on vain 0,2 prosenttia ja jopa Konqueror menee Netscapen ohi.

Fahrenheit 9/11 on vaikuttava kokemus

1.8.2004 klo 0.00
Aihe: Nicklaskoski.fi

Kävin lomareissulla katsomassa Fahrenheit 9/11 -dokumentin, joka pyöri jo elokuvateattereissa Belgiassa ja Ranskassa. Täytyy kyllä sanoa että dokumentti oli järisyttävä ja ajatuksia herättävä vaikka sitä täytyykin tarkastella kriittisesti. Asmunder latasi dokumentin netistä.

Otsikot WAP-muodossa

15.5.2004 klo 0.00
Aihe: Nicklaskoski.fi

Nicklaskoski.com:n otsikot ja jutut voi tästä lähtien lukea myös WAP-kännykän avulla. Otsikot löytyvät osoitteesta wap.nicklaskoski.com. Samassa paikassa on myös uudistunut WAP-linkkiopas, johon olen kerännyt tärkeimmät käyttämäni WAP-palvelut.

Yhteystiedot

  • Sähköposti
    Sähköpostiosoite on kuvana, jotta roskapostittajat eivät nappaisi sitä.
  • Puhelin Suomesta
    050-534 1708
  • Puhelin muista maista
    +358 50 534 1708
  • Skype
    nicklaskoski